Suomi
Gamereactor
arviot
Infinite Undiscovery

Infinite Undiscovery

Kliseinen fantasiamaailma on jälleen pulassa. Tällä kertaa pahikset ovat kahlinneet kuun kettingillä kiinni maapalloon ja pahuus leviää pitkin maakuntia kulovalkean lailla. Vain epäonnisen sattuman kautta tapahtumien keskipisteeseen joutuva, ahdistunut teininulikka voi pelastaa viattomat kansalaiset ja turvata tulevaisuuden.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Harvinaisen kulahtaneissa merkeissä alkava Infinite Undiscovery on kuin ämpäri, johon on kerätty suurin piirtein kaikki japanilaisten toimintaroolipelien tyypillisimmät piirteet. Kliseiden lisäksi pönttöön lorotetaan litratolkulla onnettomalle toteutukselle tyypillisiä ainesosia. Cocktail maistuu tutulta, mutta suurina annoksina aiheuttaa oksennusreaktion. Muutaman onnistuneen osa-alueen koristekirsikka ei kauniissa lasissa paljoa paina, kun itse sisältö maistuu kaksi vuotta vanhalta kotiviiniltä.

Peli alkaa, kun peloton päähenkilö Capell möllöttää tyhjänpanttina vankityrmässä. Herraa saapuu pelastamaan nuori neitonen, mutta pääjehua tämä ei voisi tippaakaan kiinnostaa. Parivaljakko lähtee kuitenkin pakomatkalle. Myöhemmin selviää, että onneton päähenkilö on pienen vastarintaliikkeen keulahahmon näköiskopio. Tässä vaiheessa sankarimme on jo nilkkoja myöten keltanesteessä, joten liikkeen riveihin liittyminen on selkeä seuraava askel. Sitten taistellaan maailman vallannutta pahuutta vastaan herttaisen ennalta arvattavasti.

Ruorissa päästelevä Capell on tyypillinen esimerkki japanista lähtöisin olevien konsoliroolipelien päähahmosta: mikään ei kiinnosta ja kaikki on huonosti. Angstaavan esiteinin jorinoita jaksaa kuunnella korkeintaan viisi minuuttia, sitten korvakäytävään työntäisi mieluummin vaikka poran. Kornin käsikirjoituksen lisäksi pinnaa kiristetään huonoimmalla ääninäyttelyllä miesmuistiin. Tekopirteä piipitys nostaa verenpainetta, mutta korvatulppia etsiessäni ilokseni hoksasin, että valikoista voi käydä kytkemässä käyttöön pelkän tekstityksen. Peli ansaitsee kokonaisen lisäpisteen tästä hyvästä, sillä korvia riipivä ääninäyttely on suoranaista audiokidutusta.

Pelitapahtumien eteneminen alueelta seuraavalle haastaa suoraviivaisuudessaan viivoittimen. Siirtymien aikana tapellaan, jotta pelihahmo vahvistuisi tulevia kohtaamisia varten. Lopputekstien rullatessa ruutuun pelaaja on takuuvarmasti jo lopen kyllästynyt mäiskintään. Sitä on nimittäin enemmän kuin paljon. Kaiken lisäksi tappelemisesta on tehty todella yksinkertaista ja sitä riivaavat monet suunnitteluvirheet. Vihollissumaa leivotaan pataan tyylikkään tosiaikaisella taistelujärjestelmällä, mutta pähkinänkuoressa taisteleminen on kahden hyökkäysnappulan takomista vuorotellen. Nappien taakse on kätketty muutama perusiskuja tehokkaampi yhdistelmäliike. Monotoninen nappijumppa alkaa kyrsiä todella nopeasti ja moniulotteisuutta järjestelmässä on yhtä paljon kuin littaan astutussa kenkälaatikossa.

Tämä on mainos:

Pahikset poistetaan elävien kirjoista yksitellen ja Capell lukittuu automaattisesti lähimpään vihulaiseen. Lukituksen voi säätää valikoista myös käsisäätöiseksi, mutta se ei tee taistelusta sujuvampaa. Toisinaan peli "hauskasti" arpoo seuraavan vastustajan, jolloin lukituksen kanssa tulee viimeistään ongelmia. Päähahmo voi hutkia edessä möllöttävää kobraa naama punaisena, mutta ellei vihollisen päällä komeile lukitusrinkulaa, se ei ota vastaan vahinkoa. Lisämausteensa turpajuhliin lisää temppuileva kamera, jonka säätämiseen saa kulutettua aivan liikaa aikaa.

Absoluuttista pahuutta vastaan ei tarvitse taistella yksin, vaan mukana seikkailee sankka avustajajoukko. Jokaisella kaverilla on roolipelimuotin mukainen oma osaamisalueensa, jonka tehokas hyödyntäminen helpottaa urakkaa, teoriassa. Turpakarkelot helpottuvat seurueen avustamana, muuta varsinainen suoritusvastuu jätetään pelaajalle. Porukalle voi määrätä muutamia erilaisia taistelutaktiikoita, mutta käytännössä näillä ei ole mitään virkaa. Hyödyllisimmillään hanslankarit ovat taustajoukoissa huolehtimassa päähahmon terveydestä ja ainoat todelliset käyttökohteet apureille ovat etenemistä katkovissa pulmissa, jotka ratkeavat tietyillä erityistaidoilla.

Näin kuluneessa ja huonosti toteutetussa latteuksien sekamelskassa konsoliroolipelien ikiaikaiset perinteetkin ärsyttävät tavallista enemmän. Esimerkiksi taisteluista saatava ryöstösaalis on tuttua tavaraa. Rotilla on juustorahat mukanaan ja tapetulta käärmeeltä voi löytää vaikkapa haarniskan. Myös digimaailman kansalaisten nimeämiskäytäntö herättää hilpeyttä. Erkin tai Riston sijaan vastaan tallustelee muun muassa Bitter Old Woman ja Spirited Young Girl. Pelimaailmasta löytyvät myös räiskintäfederaation standardien mukaiset räjähtävät punatynnyrit, joita käytetään muutamassa aivopähkinässä.

Peli ei pidä kirjaa suoritettavan tehtävän vaatimuksista, joten pelaajalta edellytetään tarkkaavaisuutta. Tämän lisäksi joidenkin tehtävien pulmat ovat kuin toiselta planeetalta, joten päättelykykyrajoitteisilla saattaa olla kuokittavanaan kivinen pelto. Maalaisjärjellä ei pötkitä pitkälle, vaan avuksi kannattaa suosiolla ottaa toimiva nettiyhteys ja pelivinkkisivusto.

Tämä on mainos:

Mitäänsanomattoman juonen, onnettoman taistelujärjestelmän ja karmaisevan dialogin vastapainona grafiikka on varsin kaunista ja taustamusiikit ovat pääasiassa ihan asiallisia lurituksia. Nämä ilonpilkahdukset ovat kuitenkin sivuseikkoja, sillä esimerkiksi Final Fantasy -sarjaan verrattuna Infinite Undiscovery ei pärjää edes ihan niin hyvin kuin Pitkämäki olympialaisissa. Kroonisen konsoliroolipeliriippuvuuden ensihoidoksi tästä voi olla, mutta muuhun käyttöön peliä on vaikea suositella.

Infinite UndiscoveryInfinite UndiscoveryInfinite UndiscoveryInfinite Undiscovery
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
+
grafiikka, musiikki, karmean dialogin voi kytkeä pois valikosta
-
onneton taistelujärjestelmä, karmea dialogi, korni käsikirjoitus, pelimaailman älyttömyydet, temppuileva kamera
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä